Siirry pääsisältöön

Hermann Hesse: Siddhartha

Tämä "intialainen runoelma" kertoo brahmaanipapin pojasta, joka lähtee kotoa elääkseen oman kohtalonsa. Hän liittyy munkkijärjestöön, seuraa jaloa Buddhaa, mutta hylkää sitten opit ja opettajat ja vaeltaa yksin etsimään minuuttan. Hänen tiensä vie suureen kauppiastaloon ja kauniin kurtisaanin syliin, eikä hän kieltäydy yhdestäkään ilosta eikä tuskasta. Hän elää rahaa ja tavaraa himoitsevien laspi-ihmisten keskuudessa, hänestä tulee rikas ja hän joutuu aisti-ilojen ja pelinhimon valtaan. Viimeinen [sic] hän pakenee turruttavan nautinnon kaupungista ja löytää rauhan asetuttuaan erakoksi intialaisen joen varrelle.

Kuten takakansitekstikin paljastaa, Hesselle sopivaan tapaan jälleen ollaan etsimässä itseään. Etsintä onkin mitä lyyrisimmin esitetty ja jälleen hessemäiseen tapaan hieman saa raapimaan päätään - mikä on totta ja mikä ei? Vaikka kertomus ja kerronta ovatkin kovin kauniita, en ole jostain syystä tätä kirjaa koskaan kovin omakseni kokenut. Jotenkaan en onnistu sukeltamaan aivan niin syvälle jokeen, kuin tahtoisin.

Pidän kyllä, miten teos tempoilee intialaisen uskonnollisuuden tematiikan tuoksinassa ja kipuilu kovan kohtalon (kuka kukin on ja miten elää oikein) kukkulalla käy kivasti. Mutta jokeen en vain onnistu tarttumaan. Tosin joki kyllä ottaa kenet haluaa. Tai Om. Tai ei tarkalleen ottaen ota, vaan pikemmin antaa.

Siddhartha on jokseenkin minua lukijana etäännyttävä hahmo toisin kuin vaikkapa Hesseltä ensimmäisenä lukemani teoksen, Arosuden, päähenkilö. Lyyrisellä tyylillä on asiassa varmasti omat näppinsä pelissä, mutta toiset näpit on itse Siddharthalla. Ehkä imartelen itseäni liiaksi, jos totean, etten täysin kykene ymmärtämään teoksen alkupuolen Siddharthan hieman ylimielistä ja "kaikkivoipaa" (huomaathan lainausmerkit!) olemusta. Etenkin kun tätä peilataan kurjaan Govindaan (aina askeleen tai useamman perässä) ja ylevään Gotamaan (samalla tiellä, mutta eri tiellä). Tai kyllähän minä sen tavallaan ymmärrän, ja mahtavuus luokin kovaa kontrastia lopun Siddharthalle - ongelma tarkalleen lienee se, etten ymmärrä, miten alun Siddhartha on niin kovin varma ja hieno. Kenties kyseessä on nuoruuden naiivius - itsehän olen nuori ja naiivi edelleen, mutten usko itsestäni aivan yhtä suuria.

Vaikkei Siddhartha olekaan rakkainta Hesseäni, se silti on vangitsevaa luettavaa näin toisenkin kerran jälkeen. Olisin varsinainen heittiö, jos tässä yhteydessä jättäisin mainitsematta teoksen inspiroiman toisen teoksen Yes-yhtyeen Close to the Edge -albumin nimikkokappaleineen. Kuuntele se, tai et tiedä länsimaisen populaarimusiikin huippuhetkistä mitään.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

J.R.R Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Bilbo Reppuli on hobitti, kääpiötäkin pienempi olento. Hän rakastaa mukavaa elämää ja hyvää ruokaa ja inhoaa kaikenmoisia seikkailuja. Bilbon rauha häiriintyy, kun hänen luokseen saapuvat taikuri Gandalf ja kolmetoista kääpiötä. He ovat lähdössä etsimään aarretta, joka on muinoin kuulunut kääpiöille ja jota nyt vartioi hirmuinen lohikäärme. Ennen kuin Bilbo aavistaakaan, hän on mukana matkalla vaarallisille vuorille, kohti huikeita seikkailuja. Hobitti eli Sinne ja takaisin on itsenäinen alkuosa Taru Sormusten Herrasta -teossarjalle, rikas ja runsas seikkailutarina, joka kuuluu satukirjallisuuden klassikoihin. Kuvitus on Tolkienin omaa käsialaa. .atseskoet- nisiakat aj ennis ile ittiboH inanirut neekläj ninoilliramliS itsesiorepakat nisrav äpässäT Nyt kun on menty sinne, tullaanpa takaisin. Koska kirjasta, kuten Tolkienin tuotannosta ylipäätään on paljon peistä taitettu ja kynänkärkeä kyhnytetty vasten paperia jos toistakin, pysyn itse tiiviisti kasassa ja heitän huolettomas