En tietääkseni ole erityisen omistautunut teatteriviihteen katsoja tahi lukija. Luin kuitenkin tämän näytelmän ja uskoakseni pidin siitä. Meno oli murheellista, mutta samalla pilvien välistä pilkotti kenties hentoinen valonsäde, joka kirvoitti hymyn kyynelteni kostuttamille huulilleni. Ilmeisesti Beckett on erinomaisen tunnettu aivan synkästä tuotannostaan, joskin tämä Godota odottaessa (mieleni kieli taipuu aivan solmuun kun edes moista nimeä maistelen ääneti) on keveämpi tapaus hänen tuotannossaan - mitä ilmeisimmin varsin absurdin menon vuoksi. "Koska absurdismi maittaa, ei omituisuus haittaa", sanoi muuan viisas nainen aikoinaan. . . . -Hmm... (Murahdelleen äreästi.) -Aivan! (Oivalluksen iloa säteillen.) -Kyseessä olinkin minä. (Poistuen samalla näyttöpäätteeltä kainosti hymyilleen.)
Luen harvoin, mutta vähän.