Siirry pääsisältöön

Samuel Beckett: Godota odottaessa

En tietääkseni ole erityisen omistautunut teatteriviihteen katsoja tahi lukija. Luin kuitenkin tämän näytelmän ja uskoakseni pidin siitä. Meno oli murheellista, mutta samalla pilvien välistä pilkotti kenties hentoinen valonsäde, joka kirvoitti hymyn kyynelteni kostuttamille huulilleni.

Ilmeisesti Beckett on erinomaisen tunnettu aivan synkästä tuotannostaan, joskin tämä Godota odottaessa (mieleni kieli taipuu aivan solmuun kun edes moista nimeä maistelen ääneti) on keveämpi tapaus hänen tuotannossaan - mitä ilmeisimmin varsin absurdin menon vuoksi.

"Koska absurdismi maittaa, ei omituisuus haittaa", sanoi muuan viisas nainen aikoinaan.

.
.
.

-Hmm... (Murahdelleen äreästi.)

-Aivan!  (Oivalluksen iloa säteillen.)

-Kyseessä olinkin minä. (Poistuen samalla näyttöpäätteeltä kainosti hymyilleen.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

Hermann Hesse: Matka aamun maahan

Rikkoisin valani, jos kiistäisin Hessen aseman suosikkikirjailijanani. Tämä on sikäli hieman oudoksuttavaa, että olen henkis-uskonnollisesti varsin eri taajuudelle virittäytynyt kuin Hesse. Siltikin Hessen teoksissa yksi minut vangitsevimmista seikoista on juurikin henkisen elämän kuvaaminen - Hessemäisellä itämaisahtevalla otteella tietenkin. Tämän suosikkiaseman johdosta pyrinkin vuosien tai vuosikymmenten mittaan jokaisesta Hessen teoksesta tänne kirjapäiväkirjaani jokaisesta teoksesta lausumaan sanasen. Entuudestaan olen lukenut Hesseltä lukemattomia teoksia, mutta blogiani varten aion käydä kaikki järjestelmällisesti läpi - olin ne lukenut eli en. Tämä omalla mittapuullani ahmimani (lyhyt) teos imaisi minut mukaan juurikin aivan huikaisevalla henkisen tai metafyysillisen käsittelyllään. Harva kirjailija onnistuu luomaan mieleeni Hessen tavoin mielikuvia tahi kokemuksia (oikeammin kokemuksien tuntemuksia) ja tämänkin kirjan tapauksessa kyseiset mielikuvat ja kokemukset olivat var

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo