Siirry pääsisältöön

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita.


Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen)

Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös monen muun elämät.

Eräs kaunis ystävättäreni (hienotunteisuussyistä en tohdi hänen nimeään tässä mainita) esitteli teoksen minulle hauskana irstailuna (tämä kertonee enemmän hänen kyseenalaisesta moraalistaan kuin omastani - vaikka myönnettävä se on: en välttämättä totuudenmukaisemmalla kuvauksella olisi teokseen tarttunut). Olisihan nimestä pitänyt kuitenkin havahtua.

Vaikka Vaarallisia suhteita aluksi vaikuttikin varsin viattomalta hassuttelulta (joskin lähes kaikki teoksessa esitellyt hahmot, anteeksi suorasukaisuuteni, tuntuivat mielestäni kovin vastenmielisiltä - tähän toki vaikutti teoksen kirjeromaanius, jonka takia hahmojen todelliset ambitiot olivat eksplisiittisesti - ainakin siinä määrin, kuin kirjeiden korukielisyys salli - esillä), viimeistään noin puolessa välissä teosta lukeminen kävi melko raskaaksi - tuhottiinhan teoksessa tarkoituksella ihmisten elämiä ja kuvauksen raadollisuus ja toisaalta taas uskottavuus teki siitä melko raastavaa luettavaa toisinaan. Raiskauksia, petoksia, manipulointia ja valehtelua - keskiverron saippuaoopperan ainekset, mutta lopputuloksena yllättävän vaikuttava, ja jos sallitte, raastava lukukokemus.

Opettavaisen sadun tapaan (teoshan ei ole fiktiota vaan ainoeastaan tekijän kokoama kooste eräästä kirjeidenvaihdosta - olkoonkin se opetukseksi kaikille moraalissaan mustille, vaikka on hyvä huomata, ettei todellisuudessa kenties kukaan voisi toimia niin Jumalattomalla tavalla kuin teoksessa toimitaan) lopussa toki paha sai palkkansa, hyvä sai pahan palkkansa ja pahan palkkansa sai myös pahuudelta sokeat tai siltä silmänsä sulkeneet. Sanalla sanoen kirjan loppuratkaisu - vaikka se toki teoksen sävyyn sopikin - oli varsin onneton.

Näkemiin kauniit lukijani, minun on jätettävä teidät tältä erää - onhan kello jo melko paljon. Tämän kirjoitelman kyhääminen veikin minulta odotettua kauemman aikaa. Postaan sen siis oitis, jotta se ennättää pikimmiten silmienne suosioon. Hävitättehän tekstin luettuanne sen - emmehän halua sen joutuvan vääriin käsiin!

Minulla on kunnia olla jne.
27. huhtikuuta 20**.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

J.R.R Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Bilbo Reppuli on hobitti, kääpiötäkin pienempi olento. Hän rakastaa mukavaa elämää ja hyvää ruokaa ja inhoaa kaikenmoisia seikkailuja. Bilbon rauha häiriintyy, kun hänen luokseen saapuvat taikuri Gandalf ja kolmetoista kääpiötä. He ovat lähdössä etsimään aarretta, joka on muinoin kuulunut kääpiöille ja jota nyt vartioi hirmuinen lohikäärme. Ennen kuin Bilbo aavistaakaan, hän on mukana matkalla vaarallisille vuorille, kohti huikeita seikkailuja. Hobitti eli Sinne ja takaisin on itsenäinen alkuosa Taru Sormusten Herrasta -teossarjalle, rikas ja runsas seikkailutarina, joka kuuluu satukirjallisuuden klassikoihin. Kuvitus on Tolkienin omaa käsialaa. .atseskoet- nisiakat aj ennis ile ittiboH inanirut neekläj ninoilliramliS itsesiorepakat nisrav äpässäT Nyt kun on menty sinne, tullaanpa takaisin. Koska kirjasta, kuten Tolkienin tuotannosta ylipäätään on paljon peistä taitettu ja kynänkärkeä kyhnytetty vasten paperia jos toistakin, pysyn itse tiiviisti kasassa ja heitän huolettomas

Hermann Hesse: Matka aamun maahan

Rikkoisin valani, jos kiistäisin Hessen aseman suosikkikirjailijanani. Tämä on sikäli hieman oudoksuttavaa, että olen henkis-uskonnollisesti varsin eri taajuudelle virittäytynyt kuin Hesse. Siltikin Hessen teoksissa yksi minut vangitsevimmista seikoista on juurikin henkisen elämän kuvaaminen - Hessemäisellä itämaisahtevalla otteella tietenkin. Tämän suosikkiaseman johdosta pyrinkin vuosien tai vuosikymmenten mittaan jokaisesta Hessen teoksesta tänne kirjapäiväkirjaani jokaisesta teoksesta lausumaan sanasen. Entuudestaan olen lukenut Hesseltä lukemattomia teoksia, mutta blogiani varten aion käydä kaikki järjestelmällisesti läpi - olin ne lukenut eli en. Tämä omalla mittapuullani ahmimani (lyhyt) teos imaisi minut mukaan juurikin aivan huikaisevalla henkisen tai metafyysillisen käsittelyllään. Harva kirjailija onnistuu luomaan mieleeni Hessen tavoin mielikuvia tahi kokemuksia (oikeammin kokemuksien tuntemuksia) ja tämänkin kirjan tapauksessa kyseiset mielikuvat ja kokemukset olivat var