Siirry pääsisältöön

Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär

Erlin asukkaat tahtovat taikavoimaisen hallitsijan, jotta heidän kotilaaksonsa tulisi kuuluisaksi. Siksi Erlin linnanherra lähettää poikansa Alvericin Haltiamaahan voittamaan puolisokseen Lirazelin, Haltiakuninkaan tarunomaisen tyttären. Mutta tämä satu ei päätykään häihin. Sen paremmin ihmiset kuin Haltiamaan asukkaat eivät aavista, mitä kaikkea kahden erilaisen maailman yhteentörmäyksestä seuraa.

Lordi Dunsany (1878–1957) on fantasiakirjallisuuden varhaisaikojen tärkeimpiä nimiä. Hänen teoksistaan ovat saaneet vaikutteita niin J. R. R. Tolkien, H. P. Lovecraft kuin myös Ursula K. Le Guin. Haltiamaan kuninkaantytär on ajaton klassikko ja Dunsanyn romaaneista tunnetuin. Teos koskettaa nykyajankin ihmistä ajankohtaistaisilla teemoillaan ja varoittaa seurauksista, kun toimitaan tuntemattomien ja hallitsemattomien voimien parissa.

Haltiamaan kuninkaantytär on mielikuvituksen ja kielen ilotulitusta, joka ei noudata fantasiakirjojen tavanomaisia kaavoja. "Tämä on aito asia. Tämä on täyteläistä punaviiniä, joka saattaa järkyttää pelkkiin kolajuomiin tottuneita", kuten eräs Dunsanyn ihailijoista, kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaiman toteaa esipuheessaan.
Eräs Dunsanyn ihailijoista (kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaiman) toteaa kolmisivuisessa esipuheessaan kyllä kaikenlaista muutakin ja vei minulta huomion mennessään useammankin luvun ajaksi. Suosittelen loikkaamaan sen yli suosiolla, ellet nyt sitten satu olemaan kova erään Dunsanyn ihailijan (kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaimanin) ihailija.

Itse Lordin (kiinnostava etunimi), paroni Dunsanyn (tunnettu myös nimillä Edward, John, Moreton, Drax ja Plunkett) tuotoksesta en kuitenkaan järkyttynyt, vaikka kolajuomia onkin tullut juotua punaviiniä rutkasti runsaammin. Teos - jos ei nyt aivan makuhermojani kutkutellut poreilevan kolajuoman lailla - ei ollut aivan huono. Oikeastaan pidin Haltiamaan kuninkaantyttärestä likipitäen aina kun Haltiamaan kuninkaantytär oli poissa juonen keskiöstä.

Ei! En ole naisvihaaja, enkä sen puoleen inhoa haltioitakaan (vaikka kyllähän kaikki tietävät, että jos valinta on tehtävä kääpiön, tuon veijarimaisen maanalaisasukin ja haltian välillä, vaa'ankieli kyllä kallistuisi kopsahtaen pitkäpartaiseen suuntaan). Haltiamaan kuninkaantytär -teoksen Haltiamaan kuninkaantyttäressä lähinnä riepoi hahmon tympeä ihmisyyden ja ihmisten kummasteleva ihasteleminen. Konsepti itsessään oli ihan vekkuli ja tuli toteutetuksi paremmin peikkojen kautta.

Haltiamaan kuninkaantytär (henkilö, ei se kirja) sai loppua kohden sentään jonkinlaista kiinnostuslihaa ärsytysluurankonsa piilottamiseksi ja tämän ikävöinti maan juttuja (pysyn spoilerointisyistä erityisen epäselvänä) kohtaan oli jopa hieman koskettavaa. Toinen mietoa nautintoa aiheuttanut seikka teoksessa oli Alvericin epätoivoinen toivioretki, joka mielestäni teoksessa lopulta oli (ainakin kohdallani) taianomaisinta. Loppuratkaisukaan ei ollut paskempi ulosteisempi.

Lopulta teoksesta päällimmäisenä jäänyt olotila on kaiketi yleissivistynyt. Oli ihan kiinnostavaa silmäillä fantasiakirjallisuutta ennen kuin fantasiakirjallisuuden konventiot olivat urilleen asettuneita. Eipä minulla toisaalta ole mitään geneeristä kääpiö(tai haltia- (hyi))fantasiakirjallsuutta vastaankaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

Leo Tolstoi: Ylösnousemus

Ylösnousemus on viimeisin Tolstoin suurista romaaneista. Ilmestyessään ensimmäisen kerran vuonna 1899 teos herätti suurta ihastusta. Anna Kareninan ilmestymisestä oli kulunut neljännesvuosisata, ja luultiin, että Tolstoi ei enää kykenisi luomaan suurta taideteosta. Ylösnousemus oli kuitenkin romaani, joka voitiin nostaa Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan rinnalle. Syvää katumusta tuntevan Nehljudovin ja Katjusan tarina on kirjailijan elämänfilosofian summa ja samalla ankaraa kritiikkiä aikansa yhteiskuntaa kohtaan. Maailmankirjallisuuden historiasta tuskin löytyy toista kirjailijaa, joka olisi niin avoimesti paljastanut koko sielunsa ja kaikki elämänsä yksityiskohdat. Ylösnousemus on klassikko, joka ansaitsee tulla luetuksi yhä uudelleen. Kuin huomaamatta olen täten lukenut Tolstoin merkittävimpinä pidetyn teoskolmikon. Eikä tämä operaatio (hah) vienyt aikaa kuin kuutisen vuotta. Jo ensimmäisenä lukemani Sota ja rauha teki minuun suuren vaikutuksen ja taatusti vaikutti ihmiskäsity

Lawrence Sterne: Tristram Shandy - elämä ja mielipiteet

1700-luvun modernein romaaniklassikko! Laurence Sterne (1713-68) on Englannin kirjallisuushistorian omaperäisimpiä kirjailijoita, tyylilajista toiseen siirtyilevä satiirikko, joka on kahden- ja puolensadan vuoden ajan hykerryttänyt lukijoitaan. Sternen pääteos on vuosina 1759-67 ilmestynyt Tristram Shandy, yksi romaanitaiteen suurimmista teoksista. Romaanin tapahtumat etenevät katkelmallisesti ja ajassa poukkoillen: Sternen mestariteosta ei ole turhaan kutsuttu silmänkantamattomaksi poikkeamien järjestelmäksi ja sellaisena verrattu James Joycen Odysseukseen. Jos Tristram Shandy Schopenhauerin kaltaiselle nerollekin maittoi ja inspiroi jopa Karl Marxin fiktiotuotantoa, oli se kaiketi minulle huvitusta tuova. Ja toiko se? Arvon rouva, maltahan hieman. Pitkäksi prosessiksi — mikäli näin groteskia ilmausta lukemisesta suodaan käytettävän — nuoren herra Shandyn mielipiteisiin — joskin suureen osaan pääsivät myös niin hänen isänsä aatteet kuin myös setänsä, joka niin valitettavalla