Siirry pääsisältöön

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle.

"Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista."

Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena.
Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi.

Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa matka-allegoriasta) Rabelaisille tarjoutui kätevä työkalu jos jonkinlaisen kiinnostavan käsitteen ja ilmiön puntaroimiseen, jos nauruhermoni eivät tästä niin innostuneetkaan.

Mukaan matkaan toki mahtui myös makoisia mahaa hytkyttäneitä lukukuja. Useimpien hupaisien hupailujen keskiössä paistatteli jo aiemmissakin kirjoissa huvittanut Salmigondinin linnanherra (ja armoitettu pallihousu) Panurge. Sangen hupaisia olivat myös Pantagruelille Khanefin saaren paikkeilla esitetyt kysymykset, saati sitten Pantagruelin niihin suorittama "ei vastaus" sekä vastaus.

Suoraan sanoakseni, vaikka jo kolmannen kirjan lopulla aletaan tehdä lähtöä kohti Jumalaisen Pullon oraakkelia, neljännen kirjan lopputulema Panurgen avioaikeiden kannalta ei ole kenties tyydyttävin mahdollinen. Tai saattaahan se sitä myös olla - sillä antaapahan ainakin suunnaton jännitys syytä tutustua viidenteenkin kirjaan.

Ai? Sitäkö ei ole käännetty suomeksi?

Jyrsikää, perkeleet, pierkää, röyhikää, sontikaa.

Teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne,
blogisti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hermann Hesse: Siddhartha

Tämä "intialainen runoelma" kertoo brahmaanipapin pojasta, joka lähtee kotoa elääkseen oman kohtalonsa. Hän liittyy munkkijärjestöön, seuraa jaloa Buddhaa, mutta hylkää sitten opit ja opettajat ja vaeltaa yksin etsimään minuuttan. Hänen tiensä vie suureen kauppiastaloon ja kauniin kurtisaanin syliin, eikä hän kieltäydy yhdestäkään ilosta eikä tuskasta. Hän elää rahaa ja tavaraa himoitsevien laspi-ihmisten keskuudessa, hänestä tulee rikas ja hän joutuu aisti-ilojen ja pelinhimon valtaan. Viimeinen [sic] hän pakenee turruttavan nautinnon kaupungista ja löytää rauhan asetuttuaan erakoksi intialaisen joen varrelle. Kuten takakansitekstikin paljastaa, Hesselle sopivaan tapaan jälleen ollaan etsimässä itseään. Etsintä onkin mitä lyyrisimmin esitetty ja jälleen hessemäiseen tapaan hieman saa raapimaan päätään - mikä on totta ja mikä ei? Vaikka kertomus ja kerronta ovatkin kovin kauniita, en ole jostain syystä tätä kirjaa koskaan kovin omakseni kokenut. Jotenkaan en onnistu sukelt

Leo Tolstoi: Ylösnousemus

Ylösnousemus on viimeisin Tolstoin suurista romaaneista. Ilmestyessään ensimmäisen kerran vuonna 1899 teos herätti suurta ihastusta. Anna Kareninan ilmestymisestä oli kulunut neljännesvuosisata, ja luultiin, että Tolstoi ei enää kykenisi luomaan suurta taideteosta. Ylösnousemus oli kuitenkin romaani, joka voitiin nostaa Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan rinnalle. Syvää katumusta tuntevan Nehljudovin ja Katjusan tarina on kirjailijan elämänfilosofian summa ja samalla ankaraa kritiikkiä aikansa yhteiskuntaa kohtaan. Maailmankirjallisuuden historiasta tuskin löytyy toista kirjailijaa, joka olisi niin avoimesti paljastanut koko sielunsa ja kaikki elämänsä yksityiskohdat. Ylösnousemus on klassikko, joka ansaitsee tulla luetuksi yhä uudelleen. Kuin huomaamatta olen täten lukenut Tolstoin merkittävimpinä pidetyn teoskolmikon. Eikä tämä operaatio (hah) vienyt aikaa kuin kuutisen vuotta. Jo ensimmäisenä lukemani Sota ja rauha teki minuun suuren vaikutuksen ja taatusti vaikutti ihmiskäsity