Siirry pääsisältöön

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle.

"Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista."

Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena.
Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi.

Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa matka-allegoriasta) Rabelaisille tarjoutui kätevä työkalu jos jonkinlaisen kiinnostavan käsitteen ja ilmiön puntaroimiseen, jos nauruhermoni eivät tästä niin innostuneetkaan.

Mukaan matkaan toki mahtui myös makoisia mahaa hytkyttäneitä lukukuja. Useimpien hupaisien hupailujen keskiössä paistatteli jo aiemmissakin kirjoissa huvittanut Salmigondinin linnanherra (ja armoitettu pallihousu) Panurge. Sangen hupaisia olivat myös Pantagruelille Khanefin saaren paikkeilla esitetyt kysymykset, saati sitten Pantagruelin niihin suorittama "ei vastaus" sekä vastaus.

Suoraan sanoakseni, vaikka jo kolmannen kirjan lopulla aletaan tehdä lähtöä kohti Jumalaisen Pullon oraakkelia, neljännen kirjan lopputulema Panurgen avioaikeiden kannalta ei ole kenties tyydyttävin mahdollinen. Tai saattaahan se sitä myös olla - sillä antaapahan ainakin suunnaton jännitys syytä tutustua viidenteenkin kirjaan.

Ai? Sitäkö ei ole käännetty suomeksi?

Jyrsikää, perkeleet, pierkää, röyhikää, sontikaa.

Teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne,
blogisti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo...

Lawrence Sterne: Tristram Shandy - elämä ja mielipiteet

1700-luvun modernein romaaniklassikko! Laurence Sterne (1713-68) on Englannin kirjallisuushistorian omaperäisimpiä kirjailijoita, tyylilajista toiseen siirtyilevä satiirikko, joka on kahden- ja puolensadan vuoden ajan hykerryttänyt lukijoitaan. Sternen pääteos on vuosina 1759-67 ilmestynyt Tristram Shandy, yksi romaanitaiteen suurimmista teoksista. Romaanin tapahtumat etenevät katkelmallisesti ja ajassa poukkoillen: Sternen mestariteosta ei ole turhaan kutsuttu silmänkantamattomaksi poikkeamien järjestelmäksi ja sellaisena verrattu James Joycen Odysseukseen. Jos Tristram Shandy Schopenhauerin kaltaiselle nerollekin maittoi ja inspiroi jopa Karl Marxin fiktiotuotantoa, oli se kaiketi minulle huvitusta tuova. Ja toiko se? Arvon rouva, maltahan hieman. Pitkäksi prosessiksi — mikäli näin groteskia ilmausta lukemisesta suodaan käytettävän — nuoren herra Shandyn mielipiteisiin — joskin suureen osaan pääsivät myös niin hänen isänsä aatteet kuin myös setänsä, joka niin valitettavalla...

Hermann Hesse: Siddhartha

Tämä "intialainen runoelma" kertoo brahmaanipapin pojasta, joka lähtee kotoa elääkseen oman kohtalonsa. Hän liittyy munkkijärjestöön, seuraa jaloa Buddhaa, mutta hylkää sitten opit ja opettajat ja vaeltaa yksin etsimään minuuttan. Hänen tiensä vie suureen kauppiastaloon ja kauniin kurtisaanin syliin, eikä hän kieltäydy yhdestäkään ilosta eikä tuskasta. Hän elää rahaa ja tavaraa himoitsevien laspi-ihmisten keskuudessa, hänestä tulee rikas ja hän joutuu aisti-ilojen ja pelinhimon valtaan. Viimeinen [sic] hän pakenee turruttavan nautinnon kaupungista ja löytää rauhan asetuttuaan erakoksi intialaisen joen varrelle. Kuten takakansitekstikin paljastaa, Hesselle sopivaan tapaan jälleen ollaan etsimässä itseään. Etsintä onkin mitä lyyrisimmin esitetty ja jälleen hessemäiseen tapaan hieman saa raapimaan päätään - mikä on totta ja mikä ei? Vaikka kertomus ja kerronta ovatkin kovin kauniita, en ole jostain syystä tätä kirjaa koskaan kovin omakseni kokenut. Jotenkaan en onnistu sukelt...