Laiskan lukijan lätinöitä

En tietääkseni ole erityisen omistautunut teatteriviihteen katsoja tahi lukija. Luin kuitenkin tämän näytelmän ja uskoakseni pidin siitä. Meno oli murheellista, mutta samalla pilvien välistä pilkotti kenties hentoinen valonsäde, joka kirvoitti hymyn kyynelteni kostuttamille huulilleni. Ilmeisesti Beckett on erinomaisen tunnettu aivan synkästä tuotannostaan, joskin tämä Godota odottaessa (mieleni kieli taipuu aivan solmuun kun edes moista nimeä maistelen ääneti) on keveämpi tapaus hänen tuotannossaan - mitä ilmeisimmin varsin absurdin menon vuoksi. "Koska absurdismi maittaa, ei omituisuus haittaa", sanoi muuan viisas nainen aikoinaan. . . . -Hmm... (Murahdelleen äreästi.) -Aivan!  (Oivalluksen iloa säteillen.) -Kyseessä olinkin minä. (Poistuen samalla näyttöpäätteeltä kainosti hymyilleen.)

Maailman mittaajat kertoo kahdesta 1700-1800-lukujen vaihteessa eläneestä saksalaisesta tiedemiehestä. Alexander von Humbodlt, nykyaikaisen maantieteen ja geofysiikan uranuurtaja, seikkailee Etelä-Amerikan viidakoissa. Matemaatikko ja tähtitieteilijä Carl Friedrich Gauss puolestaan kehittelee huikeita teorioita kotikulmillaan Göttingenissä. Humboldt on vanhapoika-askeetti, jolle sivistys ja menestymisen pakko ovat itsestäänselvyyksiä. Gauss taas on suorasuinen kuvainkaataja, joka nauttii myös lihallisista iloista. Kuuluisina ja ikääntyneinä tiedemiehet tapaavat toisensa Berliinissä vuonna 1828. Daniel Kehlmann kuvaa empaattisesti ja humoristisesti poikkeuksellisia lahjakkuuksia, joita aikalaisten on joskus vaikea ymmärtää. Tässäpä oli ensikosketukseni Kehlmanniin (tapahtuma-aika: viime syksy, tapahtumasyy: pieni ohjaus hyvän lukemiston äärelle, tapahtumapaikka: asuntoni). Olen antanut itseni ymmärtää Maailman mittaajiat -teoksen sisältävän aivan oivallista epäsuoraa kerrontaa. Ku...