Siirry pääsisältöön

Daniel Kehlmann: Maailman mittaajat

Maailman mittaajat kertoo kahdesta 1700-1800-lukujen vaihteessa eläneestä saksalaisesta tiedemiehestä. Alexander von Humbodlt, nykyaikaisen maantieteen ja geofysiikan uranuurtaja, seikkailee Etelä-Amerikan viidakoissa. Matemaatikko ja tähtitieteilijä Carl Friedrich Gauss puolestaan kehittelee huikeita teorioita kotikulmillaan Göttingenissä. Humboldt on vanhapoika-askeetti, jolle sivistys ja menestymisen pakko ovat itsestäänselvyyksiä. Gauss taas on suorasuinen kuvainkaataja, joka nauttii myös lihallisista iloista. Kuuluisina ja ikääntyneinä tiedemiehet tapaavat toisensa Berliinissä vuonna 1828.

 Daniel Kehlmann kuvaa empaattisesti ja humoristisesti poikkeuksellisia lahjakkuuksia, joita aikalaisten on joskus vaikea ymmärtää.

Tässäpä oli ensikosketukseni Kehlmanniin (tapahtuma-aika: viime syksy, tapahtumasyy: pieni ohjaus hyvän lukemiston äärelle, tapahtumapaikka: asuntoni). Olen antanut itseni ymmärtää Maailman mittaajiat -teoksen sisältävän aivan oivallista epäsuoraa kerrontaa. Kuitenkin, suoraan sanottuna ja tämän enempää kiertelemättä: tällaiset nyanssit jäisivät kaltaiseni törkyturvan käsittelyssä hyvin usein havaitsematta. Mutta: kun huomioitavat asiat tuodaan kuolaavan kitani eteen hopealautasella, saatan muutaman ellen jopa monta nielaista - osan toki pureskelematta sen enempää. Närästys on taattu, sekä huomioiden osoittajan närkästys.

Niin, kirjasta ei erityisen suuria tunteita herättänyt puoleen jos toiseen. Jos nyt kuitenkin toiseen, niin ehkä siihen toiseen kuin huono tai ikävä. Erityisesti mietona matemaatikkona Gaussin jutut (niin dramatisoituja kuin olivatkin ainakin niiltä osilta kuin tarkastin (matematiikan & matemaatikkojen historian tuntemukseni ei eittämättä ole sillä tasolla kuin sen soisin olevan) olivat ihan vänkiä. Tokihan Humboldtin matkat noin tapahtumallisesti sekä miljöönsä puolesta olivat jännempiä (kaltaiselleni Tarzan-kirjojen seurassa nuorena pitkästyneelle), mutta jättivät hieman vilpoisemmaksi troopillisista ympäristöistään huolimatta.

Ihan mukava kokoelma erilaisia varsin peräkkäisiä anekdootteja Maailman mittaajat kuitenkin siis lopulta oli, ja saatan jopa joskus (painostuksen alaisena eli en) Kehlmannia lukea toisenkin kerran. Toki toisen teoksen. Tai sitten jonkin muista monista, ellei toinen tule käännetyksi ajoissa - saksani kun on varsin ruosteista.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lawrence Sterne: Tristram Shandy - elämä ja mielipiteet

1700-luvun modernein romaaniklassikko! Laurence Sterne (1713-68) on Englannin kirjallisuushistorian omaperäisimpiä kirjailijoita, tyylilajista toiseen siirtyilevä satiirikko, joka on kahden- ja puolensadan vuoden ajan hykerryttänyt lukijoitaan. Sternen pääteos on vuosina 1759-67 ilmestynyt Tristram Shandy, yksi romaanitaiteen suurimmista teoksista. Romaanin tapahtumat etenevät katkelmallisesti ja ajassa poukkoillen: Sternen mestariteosta ei ole turhaan kutsuttu silmänkantamattomaksi poikkeamien järjestelmäksi ja sellaisena verrattu James Joycen Odysseukseen. Jos Tristram Shandy Schopenhauerin kaltaiselle nerollekin maittoi ja inspiroi jopa Karl Marxin fiktiotuotantoa, oli se kaiketi minulle huvitusta tuova. Ja toiko se? Arvon rouva, maltahan hieman. Pitkäksi prosessiksi — mikäli näin groteskia ilmausta lukemisesta suodaan käytettävän — nuoren herra Shandyn mielipiteisiin — joskin suureen osaan pääsivät myös niin hänen isänsä aatteet kuin myös setänsä, joka niin valitettavalla...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hermann Hesse: Siddhartha

Tämä "intialainen runoelma" kertoo brahmaanipapin pojasta, joka lähtee kotoa elääkseen oman kohtalonsa. Hän liittyy munkkijärjestöön, seuraa jaloa Buddhaa, mutta hylkää sitten opit ja opettajat ja vaeltaa yksin etsimään minuuttan. Hänen tiensä vie suureen kauppiastaloon ja kauniin kurtisaanin syliin, eikä hän kieltäydy yhdestäkään ilosta eikä tuskasta. Hän elää rahaa ja tavaraa himoitsevien laspi-ihmisten keskuudessa, hänestä tulee rikas ja hän joutuu aisti-ilojen ja pelinhimon valtaan. Viimeinen [sic] hän pakenee turruttavan nautinnon kaupungista ja löytää rauhan asetuttuaan erakoksi intialaisen joen varrelle. Kuten takakansitekstikin paljastaa, Hesselle sopivaan tapaan jälleen ollaan etsimässä itseään. Etsintä onkin mitä lyyrisimmin esitetty ja jälleen hessemäiseen tapaan hieman saa raapimaan päätään - mikä on totta ja mikä ei? Vaikka kertomus ja kerronta ovatkin kovin kauniita, en ole jostain syystä tätä kirjaa koskaan kovin omakseni kokenut. Jotenkaan en onnistu sukelt...
Lähetä kommentti
Lue lisää