Siirry pääsisältöön

Johann Wolfgang von Goethe: Jälkisointuja

Jälkisointuja-antologia avaa näkymän Johann Wolfgang von Goethen (1749-1832) elämään ja lyyriseen tuotantoon raikkaalla otteella. Runoruhtinas astuu jalustaltaan ja lukija voi kohdata hänet inhimillisenä ihmisenä.

Runojen minä uhmaa nuoruuden raivolla auktoriteetteja ja jumalia, hän palaa romanttisesta rakkaudesta ja pakahtuu lihan himosta. Vähitellen runojen elämännäky seestyy ja aiheiksi nousevat elämän olemuksen ja työn merkityksen pohdinta sekä luntokokemukset, joista kasvaa olevaisen vertauskuvia. Runojen minä - kuten Goethekin - ihastelee naiskauneutta ja janoaa rakkautta vielä vanhanakin.

Iäkäs runoilija alkaa kuitenkin jo yhä useammin tähytä taakse jäänyttä elämää hartain ja kiitollisin mielin. "Niin kaunista olihan kaikki", toteaa Lynkeos-runon minä

Suurehko (muttei kuitenkaan suuremmoinen) kiinnostus, noh sanotaanpa suoraan, että jonkinlainen kiinnostus, kyllä. Hmm...

Krhm. Niin aivan, sellainen kohosi mielessäni Goethea kohtaan viimeistään elämäni kolminkertaisesti (olen näet kyseisen teoksen lukenut kolmesti) vaikuttavimman lukukokemuksen yhteydessä - Hermann Hessen Arosudessahan kirjan keskushenkilö Harry Haller pitää Goethea suuressa arvossa.

Tosiaan, luin siis tämän runokokoelman edellä mainitun seikankin innoittamana. En pidä itseäni juuri minkäänlaisena runouden ymmärtäjänä ja koenkin, että vielä proosaakin brutaalimmin lyriikan helmet menevät sialle (eli minulle). Kokoelmassa maistuvinta olikin mainiot Goethen elämää taustoittaneet esipuhepätkylit ennen sen ja sen elämänvaiheen tuotantoa.

Sanotaanhan sitä, että sokeakin kana jyväsen löytää (ei tietenkään vahingossa, onhan kotkottajan nokittava maata summamutikassa, ellei jyvä satu ilmassa lentämään sokean kanan avonaisesta nokasta sisään, mikä taas saattaa varsin epäonnisesti johtaa englantilaisen aamiaisen keskeisen elementin tuottajan tukehtumiseen, mikä taas saattaa sananparren varsin kyseenalaiseen valoon), samoin sokea runosika (eli minä) löysin jokusen lyyrisen helmen ja yllätyksekseni nekin runot, joita en ymmärtänyt niin alkuunkaan (edes alleviivaavien esipuheiden avustuksella) soljuivat niin mielelläni kuin mielessänikin lukiessani mielen kieleltäni varsin mukavasti helmeillen, lailla aamunkoissa helmeilevän kasteen karpalon. Anteeksi tuosta ja tästä: luin myös osan runoista alkukielellä (saksaksi, huonosti ääntäen) ääneen, ja viihdyynnyin hienosta rytmistä (sekä kehnosta ääntämyksestäni).

En toki usko, että Goethestä kunnolla nauttiakseen tulisi olla Goethen kaltainen nero (vaikka se varmasti edesauttaa asiaa), mutta omaani parempaa runosilmää se eittämättä vaatii. Tai jos rehellisiä ollaan, sekin kai riittänee, että kuvittelee runosilmänsä olevan poikkeuksellisen terävä. Tekohienona höpsähtelynä en tietenkään runoutta pidä, älähän suotta suivaannu siellä näyttöpäätteesi takana.

Maailmaani kokoelma ei toki mullistanut, mutta se nyt jo olisi ollut liikaa vaadittu. Kokoelman kanssa kuitenkin koin kivoja, karvaita & kauniita kotvia ja jälisanojen myötä törmäsin tämänhetkiseen suosikkirunooni Goethelta sekä siitä Schubertin säveltämään liediin (Dietrich Fischer-Dieskaun tähdittämä video alla).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

Hermann Hesse: Matka aamun maahan

Rikkoisin valani, jos kiistäisin Hessen aseman suosikkikirjailijanani. Tämä on sikäli hieman oudoksuttavaa, että olen henkis-uskonnollisesti varsin eri taajuudelle virittäytynyt kuin Hesse. Siltikin Hessen teoksissa yksi minut vangitsevimmista seikoista on juurikin henkisen elämän kuvaaminen - Hessemäisellä itämaisahtevalla otteella tietenkin. Tämän suosikkiaseman johdosta pyrinkin vuosien tai vuosikymmenten mittaan jokaisesta Hessen teoksesta tänne kirjapäiväkirjaani jokaisesta teoksesta lausumaan sanasen. Entuudestaan olen lukenut Hesseltä lukemattomia teoksia, mutta blogiani varten aion käydä kaikki järjestelmällisesti läpi - olin ne lukenut eli en. Tämä omalla mittapuullani ahmimani (lyhyt) teos imaisi minut mukaan juurikin aivan huikaisevalla henkisen tai metafyysillisen käsittelyllään. Harva kirjailija onnistuu luomaan mieleeni Hessen tavoin mielikuvia tahi kokemuksia (oikeammin kokemuksien tuntemuksia) ja tämänkin kirjan tapauksessa kyseiset mielikuvat ja kokemukset olivat var

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo