Siirry pääsisältöön

François Rabelais: Pantagruel, Dipsodien kuningas: Totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja

Pantagruel, Dipsodien kuningas on hilpeän hyväntuulinen veijariromaani Pantagruel-jättiläisestä ja hänen kumppaneistaan. Se on samalla pistävä satiiri ajan teologiaa, filosofiaa ja instituutioita vastaan. Pantagruel on ahneuden ja tekopyhyyden kritiikki, inhimillisyyden ja kohtuullisuuden puolustus. Lajihistoriassaan se on vastalause kaikelle kaavoittumiselle.

Pantagruel on François Rabelais'n pääteoksista toinen ja tähän mennessä suomentamaton. Rabelais'n kieli on täynnä vapaaseen assosisaatioon perustuvaa akrobatiaa ja sanallista ilotulitusta, sanaleikkejä, mielikuvitussanoja, kaksi- ja kolmimielisyyksiä ja väännöksiä antiikin, kirkkoisien ja Raamatun sitaateista.

Tämä joululahjakseni saama mestariteos on eittämättä hupaisinta hupsuttelua, mitä olen kuunaan lukenut - olin aivan myyty jo kirjailijan esipuheen aikana! Totisesti, väänsin silkasta lukemisen riemusta kuset ja paskat housuuni ainakin kahdesti sekä päästin yhden ison pierun perästäpäin. Siirryin myös teoksen luettuani käyttämään modernien mies-lingeriöideni sijaan kalukukkaroita, ah ihanaa.

Kuin kuu kiurusta kesään kuhnaillen, västäräkkinä vähäsen väheksyä en voi kerrassaan riemukasta tarinoiden kirjoa; on kurjaa keppostelua, on helvetissä käymistä, on visaisten ongelmien ratkomista, on merkkikielellä väittelyä, on syntymää, on kuolemaa, on teeskentelyn ja tekopyhyyden voimakassanaista kritiikkiä. "Onko?" sinä kysyt. "No on." minä vastaan.

Suosikikseni François Rabelaisin Pantagruel, Dipsodien kuningas: Totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja -kirjasta nousi väistämättä kerrassaan kinkkinen oikeusjuttu (jotain jutun monimutkaisuudesta kertonee oikeusoppineiden silkasta ymmärtämättömyyden harmista vetelien housuun päästäminen) oivallisine ratkaisuineen. Suuri osa Rabelaisin intertekstuaalisista viittauksista kuitenkin viuhui harmikseni ohi vajavaisen ymmärrykseni - enhän ole Rabelaisin lailla sivistyksen pesusieni (viittaan nyt imukykyyn, en siivousvälinemäisyyteen - onhan teksti jokseenkin makoisan ruokotonta).

Paljon Rabelaisin vaikutuksesta nykyaikaiseen taiteeseen taasen kertoo vaikkapa seuraava lainaus: Mul on jano, sul on jano, kaikki sanoo aah! Näin miltei viitisen vuosisataa hyvän herra Rabelaisin kuoleman jälkeenkin suuri suomalaisen nykypoetiikan taitoniekka monsieur herra Nygård Pantagruelista ja tämän aikaansaamasta suunnattomasta janosta inspiroituneena osuvasti aatteensa muotoilee. Ja itsekin olisin toki jo viinipulloon tarttunut ja siihen hukkunut, jos viinamäen miehiin lukeutuisin. Murheekseni en, sillä kihtiini käytettävä elohopeahoito saa kurkkuni tursuamaan vauhkon villisian lailla vaahtoa, mikäli ajattelen alkoholia edes itseltäni salaa.


***

Jälkisananen; jos haluat lukea hivenen järkevämpää jäkätystä aiheesta (surkea sepustukseni saa jopa Pantagruel, Dipsodien kuningas: Totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja -teoksen avulla kuppataudista parantuneen sairastumaan spitaaliin ja sama päinvastoin), tee se toki täällä: huu, maaginen internetportaali toiseen blogittuvuuteen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

François Rabelais: Pantagruelin neljäs kirja, jossa kerrotaan kelpo Pantagruelin sankarillisista teoista ja puheista

Renessanssin elämäniloa ja vapauttavaa naurua: kuningas Pantagruel ja hänen ystävänsä Panurge kumppaneineen lähtevät unohtumattomalle löytöretkelle. "Mutta yskikää nyt kunnolla, jotta saisitte vankan terveyden, juokaa kolme tuopillista ja höristäkää korvianne, niin saatte kuulla ihmeellisiä tarinoita hyvästä ja kelpo Pantagruelista." Pantagruelin neljäs kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi Ville Keynäsin suomennoksena. Ollaksemme tarkkoja, tämä teos ilmestyi 2014 ensimmäistä kertaa ylipäätään suomennettuna - mitään Ville Keynäsiltä pois ottamatta - ja onhan käännöksen laatu niin kouriintuntuvan erinomainen, että tuhat miljoonaa saatanaa minut perisiköön, ellen tätä suosittelisi. Liekö sitten syynä runsas Erasmus Rotterdamilaisen käyttö lähteenä vaiko sitten jokin muu, mutta mielestäni tämä neljäs teos ei kokonaisuudessaan aivan yltänyt aiempien Rabelaisin teosten tasolle. Suurelta osin asialla on varmasti tekemistä sen kanssa, että matkajuonesta (etteikö jopa

Hermann Hesse: Matka aamun maahan

Rikkoisin valani, jos kiistäisin Hessen aseman suosikkikirjailijanani. Tämä on sikäli hieman oudoksuttavaa, että olen henkis-uskonnollisesti varsin eri taajuudelle virittäytynyt kuin Hesse. Siltikin Hessen teoksissa yksi minut vangitsevimmista seikoista on juurikin henkisen elämän kuvaaminen - Hessemäisellä itämaisahtevalla otteella tietenkin. Tämän suosikkiaseman johdosta pyrinkin vuosien tai vuosikymmenten mittaan jokaisesta Hessen teoksesta tänne kirjapäiväkirjaani jokaisesta teoksesta lausumaan sanasen. Entuudestaan olen lukenut Hesseltä lukemattomia teoksia, mutta blogiani varten aion käydä kaikki järjestelmällisesti läpi - olin ne lukenut eli en. Tämä omalla mittapuullani ahmimani (lyhyt) teos imaisi minut mukaan juurikin aivan huikaisevalla henkisen tai metafyysillisen käsittelyllään. Harva kirjailija onnistuu luomaan mieleeni Hessen tavoin mielikuvia tahi kokemuksia (oikeammin kokemuksien tuntemuksia) ja tämänkin kirjan tapauksessa kyseiset mielikuvat ja kokemukset olivat var

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo