Siirry pääsisältöön

J.R.R. Tolkien: Silmarillion

J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta on 1900-luvun merkkiteoksia, kaikenikäisten klassikko. SIlmarillion-tarun Tolkien sunnitteli luomansa fantasiamaailman esihistoriaksi. Kirja kertoo haltioiden taistelusta pahaa Melkoria vastaan. Melkor on anastanut silmarilit, haltioiden kolme jalokiveä. Huikean tarinan pääteemoja ovat vallanhimon ja luovuuden välinen ristiriita sekä kaiken katoavaisuus. 

Teos jäi viimeistelyä vaille kirjailijan kuollessa 1973, ja sen toimitti valmiiksi hänen poikansa Christopher Tolkien, keskiajan tutkija kuten isänsäkin. Tuloksena on unohtumaton tarina, jonka menestys maailmalla on ollut Sormusten herran luokkaa.

Ennen silmarillien kimppuun sukeltamistani olin laikaksi lukijaksi lukenut varsin hiljattain Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin -teoksen, joten oikeanlaiseen tunnelmaan virittäytyminen oli jokseenkin kohdillaan. Valitettavasti Silmarillion ei kuitenkaan minusta ollut edes parhaimmillaan niin taianomainen ja miellyttävä kokemus kuin Hobitti. Jos ja kun oikein tylyksi rupean, mielestäni Silmarillion ei yltänyt myöskään lähellekään Sormusten herraa.

Lukukokemustani väänsi mukavuusraiteiltaan alusta alkaen Illuvatar-jumalolennon raamatunomainen omnipotenttius. En saanut karistettua mielestäni Melkor-"pahiksen" syntymän jälkeen ajatusta, miksi ja miten kaikkivoipa maailman synnyttäjä a) luo ilmeisesti vahingossa pahuuden b) antaa sen olla c) rankaisee kaikkea muuta tällä päättömällä päätöksellään. Sivumennen sanoen sama ongelma on mielestäni myös yksi Raamatun juonen keskeisiä heikkouksia.

Sisälsipä Silmarillion kuitenkin muutaman mukavan tarinaisen, jotka onnistuivat tätä ärsyttävää omnipotenttiusaspektia mielessäni syrjemmälle sysäämään. Tuskin yksikään Tolkien- / Keski-Maa -fanaatikko (jollaiseksi itseäni en lue) yllättyy paljastaessani mielestäni parhaat Silmarillionin luvut: Beren ja Luthien ja Túrin Turambar. Erityisesti kumpaisenkin tarinan varsin taianomainen romantiikkasisältö näppäili ainakin hieman sydämeni kieliä. Taisivatpa myös nämä edellä mainitut tarinat sisältää tarkimmin esitellyt hahmot.

Suurena kääpiöiden ystävänä en myöskään voinut välttyä pettymästä mielestäni aivan liian pieneen kääpiösisältöön. Odotukseni nousivat liiallisiin korkeuksiin kääpiöiden luonnin yhteydessä, mutta statistin rooliin joutuivat mokomat nysäveijarit. Hemmetti.

En voi Silmarillionin lukukokemustani erityisen positiiviseksi valehdella, mutta siinähän sen luki. Ikävästi kirjassa vain kaikenlainen Keski-Massa esiintyvä ärsyttävyys ylikorostui kivojen juttujentm jäädessä varsin vähäisiksi.

Tokkopa luen toisten.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Ranskalaisen Choderlos de Laclos'n klassillinen, yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt kirjeromaani on älykäs ja siekailematon tapainkuvaus 1700-luvun loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta. Huomattavalla psykologisella terävyydellä de Laclos kuvaa yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaita ja moraalittomia rakkaussuhteita. Varaveivi Kerppu de Rabelainen ***lle (kirjelappunen) Toisin kuin  takakansiteksti teille väittää, hyvät ystäväni, de Laclos'n yli kaksisataa vuotta sitten ilmestynyt älykäs ja siekailematon kirjeromaanin muodossa esitetty tapainkuvaus 1700-loppupuolen ranskalaisesta yhteiskunnasta ei keskity yhden kokonaisen seurapiirin mutkikkaisiin ja moraalittomiin rakkaussuhteisiin. Sen sijaan teen teille tiedettäväksi, että se keskittyy lähinnä kahden henkilön monimutkaiseen kiristyssuhteeseen, mutta vie mukanaan sivuraitelle ja raiteilta alas (mikäli sallitte näin ajankuvaan sopimattoman ilmauksen, vaikka enhän toki epäile teidän suvaitsevaisuuttanne) myös mo...

Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär

Erlin asukkaat tahtovat taikavoimaisen hallitsijan, jotta heidän kotilaaksonsa tulisi kuuluisaksi. Siksi Erlin linnanherra lähettää poikansa Alvericin Haltiamaahan voittamaan puolisokseen Lirazelin, Haltiakuninkaan tarunomaisen tyttären. Mutta tämä satu ei päätykään häihin. Sen paremmin ihmiset kuin Haltiamaan asukkaat eivät aavista, mitä kaikkea kahden erilaisen maailman yhteentörmäyksestä seuraa. Lordi Dunsany (1878–1957) on fantasiakirjallisuuden varhaisaikojen tärkeimpiä nimiä. Hänen teoksistaan ovat saaneet vaikutteita niin J. R. R. Tolkien, H. P. Lovecraft kuin myös Ursula K. Le Guin. Haltiamaan kuninkaantytär on ajaton klassikko ja Dunsanyn romaaneista tunnetuin. Teos koskettaa nykyajankin ihmistä ajankohtaistaisilla teemoillaan ja varoittaa seurauksista, kun toimitaan tuntemattomien ja hallitsemattomien voimien parissa. Haltiamaan kuninkaantytär on mielikuvituksen ja kielen ilotulitusta, joka ei noudata fantasiakirjojen tavanomaisia kaavoja. "Tämä on aito asia. Tämä o...

Samuel Beckett: Godota odottaessa

En tietääkseni ole erityisen omistautunut teatteriviihteen katsoja tahi lukija. Luin kuitenkin tämän näytelmän ja uskoakseni pidin siitä. Meno oli murheellista, mutta samalla pilvien välistä pilkotti kenties hentoinen valonsäde, joka kirvoitti hymyn kyynelteni kostuttamille huulilleni. Ilmeisesti Beckett on erinomaisen tunnettu aivan synkästä tuotannostaan, joskin tämä Godota odottaessa (mieleni kieli taipuu aivan solmuun kun edes moista nimeä maistelen ääneti) on keveämpi tapaus hänen tuotannossaan - mitä ilmeisimmin varsin absurdin menon vuoksi. "Koska absurdismi maittaa, ei omituisuus haittaa", sanoi muuan viisas nainen aikoinaan. . . . -Hmm... (Murahdelleen äreästi.) -Aivan!  (Oivalluksen iloa säteillen.) -Kyseessä olinkin minä. (Poistuen samalla näyttöpäätteeltä kainosti hymyilleen.)