Laiskan lukijan lätinöitä

1700-luvun modernein romaaniklassikko! Laurence Sterne (1713-68) on Englannin kirjallisuushistorian omaperäisimpiä kirjailijoita, tyylilajista toiseen siirtyilevä satiirikko, joka on kahden- ja puolensadan vuoden ajan hykerryttänyt lukijoitaan. Sternen pääteos on vuosina 1759-67 ilmestynyt Tristram Shandy, yksi romaanitaiteen suurimmista teoksista. Romaanin tapahtumat etenevät katkelmallisesti ja ajassa poukkoillen: Sternen mestariteosta ei ole turhaan kutsuttu silmänkantamattomaksi poikkeamien järjestelmäksi ja sellaisena verrattu James Joycen Odysseukseen. Jos Tristram Shandy Schopenhauerin kaltaiselle nerollekin maittoi ja inspiroi jopa Karl Marxin fiktiotuotantoa, oli se kaiketi minulle huvitusta tuova. Ja toiko se? Arvon rouva, maltahan hieman. Pitkäksi prosessiksi — mikäli näin groteskia ilmausta lukemisesta suodaan käytettävän — nuoren herra Shandyn mielipiteisiin — joskin suureen osaan pääsivät myös niin hänen isänsä aatteet kuin myös setänsä, joka niin valitettavalla...

Jälkisointuja-antologia avaa näkymän Johann Wolfgang von Goethen (1749-1832) elämään ja lyyriseen tuotantoon raikkaalla otteella. Runoruhtinas astuu jalustaltaan ja lukija voi kohdata hänet inhimillisenä ihmisenä. Runojen minä uhmaa nuoruuden raivolla auktoriteetteja ja jumalia, hän palaa romanttisesta rakkaudesta ja pakahtuu lihan himosta. Vähitellen runojen elämännäky seestyy ja aiheiksi nousevat elämän olemuksen ja työn merkityksen pohdinta sekä luntokokemukset, joista kasvaa olevaisen vertauskuvia. Runojen minä - kuten Goethekin - ihastelee naiskauneutta ja janoaa rakkautta vielä vanhanakin. Iäkäs runoilija alkaa kuitenkin jo yhä useammin tähytä taakse jäänyttä elämää hartain ja kiitollisin mielin. "Niin kaunista olihan kaikki", toteaa Lynkeos-runon minä Suurehko (muttei kuitenkaan suuremmoinen) kiinnostus, noh sanotaanpa suoraan, että jonkinlainen kiinnostus, kyllä. Hmm... Krhm. Niin aivan, sellainen kohosi mielessäni Goethea kohtaan viimeistään elämäni kolminke...

J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta on 1900-luvun merkkiteoksia, kaikenikäisten klassikko. SIlmarillion-tarun Tolkien sunnitteli luomansa fantasiamaailman esihistoriaksi. Kirja kertoo haltioiden taistelusta pahaa Melkoria vastaan. Melkor on anastanut silmarilit, haltioiden kolme jalokiveä. Huikean tarinan pääteemoja ovat vallanhimon ja luovuuden välinen ristiriita sekä kaiken katoavaisuus.  Teos jäi viimeistelyä vaille kirjailijan kuollessa 1973, ja sen toimitti valmiiksi hänen poikansa Christopher Tolkien, keskiajan tutkija kuten isänsäkin. Tuloksena on unohtumaton tarina, jonka menestys maailmalla on ollut Sormusten herran luokkaa. Ennen silmarillien kimppuun sukeltamistani olin laikaksi lukijaksi lukenut varsin hiljattain Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin -teoksen, joten oikeanlaiseen tunnelmaan virittäytyminen oli jokseenkin kohdillaan. Valitettavasti Silmarillion ei kuitenkaan minusta ollut edes parhaimmillaan niin taianomainen ja miellyttävä kokemus ku...