Kun Rabelais'tä nyt vihdoinkin julkaistaan suomeksi, kirjallisuutemme saa arvokkaan ja kaivatun lisän maailmankirjallisuuden kantateoksista, sillä Rabelais on "Ranskan kirjallisuuden kantavimpia nimiä - kokonaisen, uuden ajanjakson aloittaja", kuten Anna-Maria Tallgren sanoo 'Ranskan kirjallisuuden kultaisessa kirjassa'. Nykyaikana (blog. huom 1945) saattaa pitää Rabelais'tä raakana, jotkut ehkä rivonaki, mutta hän oli vain aikansa lapsi. Hänen kirjallisuushistoriallinen arvonsa on kiistämätön. - Anna-Maria Tallgren jatkaa mm.:
"Rabelais oli renessanssinero ja samalla renessanssihengen kaikkein tyypillisimpiä inkarnaatioita. Juuri se vitaliteetti ja huumori, joka Rabelais'ssä on olennainen piirre, on tarttunut hänen ihmisiinsä. He ovat renessanssiajan kasvatteja, kuten heidän luojansakin, sen ajan, jolloin elämää ja sen kaikkia muotoja, kauniita ja rumia, on rakestettu intohimoisemmin kuin milloinkaan.
Miltei yllättyneenä seuraa ainakin ensikertalainen nykyajan lukija hänen huomaa menoaan: kirjoissa on mielijohteita, havaintoja, älyn salamoita, ajankohtaisia vihjailuja, hävyttömiä kaksimielisyyksiä, paradokseja ja tietysti ensiksi ja viimeiseksi - ihmisiä."
"Te onnettomat onnen vuotajat! Mun kuulijani olkaa luottavat!"
Hyvät juomaveikot, kuten Tyro kantoi kohdussaan Peliaata ja Neleusia, olen minä kantanut mielessäni (suu valitettavan kuivana) ajatuksiani tästä Rapelaisen toisesta teoksesta, jonka vastikään luin.
Toisin kuin Rabelais antaa otsikointinsa perusteella olettaa, Suuren Gargantuan hirmuinen elämä ei suinkaan pidä sisällään koko suuren Gargantuan hirmuista elämää; pikemminkin ajanjakson syntymästä varsin varhaiseen aikuisuuteen - suurin osa kirjasta tosin käsittelee erästä varsin valitettavaa kakuista ja rypäleistä eskaloitunutta konfliktia, jonka yhtenä toimijana Gargantua toki on.
Aivan yhtä ronski tämä teos ei ole kuin edeltäjänsä - sen sijaan teksti on kenties hieman sirompaa ja intellektuellimpaa - etenkin teoksen edetessä. Itse kun en renessanssinero ole, ja klassisen antiikin kulttuurin tuntemuksenikin on niin ja näin, eniten mieleeni olikin Gargantuan lapsuutta ja nuorutta käsittelevät mainiot hupailuluvut. Lisäksi kirjan kritiikki väriteoriakirjoja kohtaan on aivan hupaisaa.
Kyllä minä silti koko kirjaa lukiessani iloitsin - muutenhan kaltaisestani typeryksestä olisi šankkeri tehnyt ontuvan!
KIRJA ON TÄYTTÄ PANTAGRUELISMIA, kuten Rabelais omin sanoinkin sen laittoi.
Kommentit
Lähetä kommentti